Huolenpitoa ja aitoja kohtaamisia

– vuodesta 1911 –

Krapi loi jo reilut sata vuotta sitten puitteet kaupungistuvien suomalaisten hengähdyshetkille tarjoamalla huolenpitoa ja kokonaisvaltaisia elämyksiä. Krapilla viljeltiin maata ja pidettiin yllä maataloutta, tehtiin ruokaa oman tilan aineksista ja  pidettiin hyvää huolta tilalle saapuvista vieraista.

Vuodet ja vuosikymmenet ovat vaihtuneet, mutta mikään ei ole muuttunut. Krapin ydin on yhä edelleen sama. Se asuu ihmisten kohtaamisissa, jotka nivoutuvat yhteen suomalaisen pitopöydän ja tarinoiden äärellä.

Krapin arki on aito, suomalainen, huolehtiva ja yhteisöllinen.

Krapi
Krapin talvi

Blinit, talven parhaat herkut

Perhetarjous 20.-23.2.
lapset alle 15v ilmaiseksi vanhempien seurassa.

Talven perinteitä noudattaen blinipannut tirisevät Krapin keittiössä heti tammikuun alusta aina maaliskuun lopulle.Krapilla blinit paistetaan perinteisesti rapeiksi kirkastetussa voissa, vanhoissa kuumissa valurautapannuissa. Taikinajuuri hapatetaan hyvissä ajoin ja sen perustana ovat hyvät luomujauhot niin tattarista kuin vehnästä.

Blinit pitopöydässä

Krapin pitopöytä 50 vuotta ja tarina jatkuu

Hyvät asiat kestävät aikaa. Niin kuin esimerkiksi suomalainen pitopöytä – ja niin kuin erityisesti Krapihovin suomalainen pitopöytä.

Jotta tämä tarina saa ympärilleen kehykset, on matkattava 50 vuoden taakse Tuusulan maalaismaisemiin. Krapin tila oli silloin toisenlainen kuin nyt. Koko Suomi oli tuolloin tyystin toisenlainen kuin nyt.

Lue pitopöydän tarina

Talven virkistävä kokouspäivä Pajalla

Pajan hengen ja ilmapiirin mukaisesti, pienet kulttuurivälipalat keventävät kokouspäivää. Krapihovin pitopöytä kruunaa valmiiksi suunnitellun, virkistävän kokouspäivän.

katso lisää

Irti arjesta
-hotellipaketit

Hotelli Krapin vapaa-ajan paketit on koottu hyvän ruuan, kulttuurin, innostavan tekemisen ja hemmottelun ympärille. Valitse omasi ja pakene arkea Krapille!

Katso lisää

Savusaunasta blinipöytään

Koe pala parasta Suomea aidon savusaunan löylyissä Tuusulanjärven rannalla ja illallista Krapihovin blinipöydässä talven perinteitä noudattaen.

katso lisää

Juhlan taikaa!

Talvi on tunnelmallisten perhe- ja ystäväjuhlien aikaa. Juhlahetki kestää hetken, mutta sen muisto ja merkitys pysyy ikuisesti. Monet asiat elämässä ovat pienen juhlan arvoisia!

katso talvitarjous

Tunnelmallinen talvi

Talvi on ensimmäinen Krapin viidestä vuodenajasta. Krapin talvessa herkutellaan blineillä, saunotaan ja uidaan avannossa, vietetään aikaa yhdessä.

 

Krapin Pajalla tapahtuu

Jukka Eskola Soul Trio, ke 27.02. klo 20.00

Trumpetisti Jukka Eskola on monille tuttu mm. television SuomiLOVE- ja Tanssii Tähtien Kanssa -orkestereista.

Anssi Kela, to 14.02. klo 20.00 loppuun myyty

Suomalaisten suurimpiin kestosuosikkeihin lukeutuva Anssi Kela palasi syksyllä 2018 tauon jälkeen keikkalavoille ja jatkaa Ääriviivoja-albuminsa kiertuetta uusilla keikkapäivämäärillä kevääseen 2019.

Maarit & Sami Hurmerinta, pe 15.02. klo 20.00

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat pariskunta, jonka tekemisessä ja elämässä näkyy voimakas rakkaus musiikkiin ja tekemisen into.